perjantai 20. helmikuuta 2015

Työmatkalla


Montlai matkaa olen tähän mennessä tehnyt, mutta tämä reitti on tullut erityisen tutuksi kymmenen vuoden ajalta. Ajelen päivittäin Saaristotietä pitkin Turusta Paraisille, matkaa tulee yhteen suuntaan noin 27 kilometriä. Ja iltapäivällä tietysti toiseen suuntaan, istun auton ratissa reilut 50 km päivässä kesät, talvet. Tulee siinä maisemat tutuiksi.



Sillan Kaarinan puolella


Kirjalansalmen silta - Rävsundsbron

Matkallani ylitän Kirjalansalmen sillan. Silta on valmistunut vuonna 1963 ja se alkaa olla teknisen käyttöikänsä ehtoopuolella. Suunnitelman mukaan se korvataan uudella sillalla 10 - 15 vuoden kuluessa. Kirjalansalmen sillalla on ollut sisarsilta, oletettavasti Viitasaarella, mutta sieltä silta on jo purettu. Kirjalansalmen sillalle on annettu talvella 2015 raskaan liikenteen rajoitus, vähimmäisetäisyyden raskaan liikenteen ajoneuvojen välillä tulee olla 60 metriä. Jossain vaiheessa ehkä myös alennetaan sillan nopeusrajoitusta, mutta nyt se on vielä 80 km/h.

Kirjalansalmen silta on näyttävä, niinpä se on esittänyt muun muassa yhdessä Vares-elokuvassa Ruissaloon johtavaa siltaa. Sillalta avautuu ensimmäistä kertaa mantereelta tultaessa hieno näkymä "merelle" eli Kirjalansalmelle. Tästä alkaa myös  "saaristo", Paraisilla ei ole maarajaa mantereelle, vaan se on täysin veden ympäröimä.

Lapsellisena ihmisenä näen sieluni silmin ketun jäätä ylittämässä, salmen nimi on ruotsiksi Rävsundet ja joululaulussa lauletaan "räven raskar över isen". Salmi ei kaikkina talvina välttämättä edes mene jäähän, mutta mielikuvitus avuksi, ja niin voi työmatkalainen autonsa ikkunasta nähdä pienen ketun sujahtavan rantakaislikkoon.

Saaristosta kertovat myös Saaristotiellä olevat kummelit, suurin ja kaunein kummeli on sijoitettu Paraisten ensimmäiseen kiertoliittymään Kaarinasta päin tultaessa.

2 kommenttia:

  1. Käyttöikänsä päässä, mutta roomalaisten rakentamilla silloilla ylitellään jokia vieläkin! No ei tosin rekoilla. :-)

    VastaaPoista
  2. Aivan, kaikki on niin suhteellista :)

    VastaaPoista