maanantai 6. huhtikuuta 2015

Lenkkimaastoja, Nunnavuoren metsä

Tarkoitus oli käydä pääsiäisen aikaan ahkerasti lenkillä, mutta kuinka ollakaan, ei oikein aika antanut myöten. Kunnon juoksulenkillä kävin kerran. Hyvä tunne, kuulostelin hengitystäni, puuskutanko, ja juoksin niin hitaasti, että pari kävelijää ohitettuani oli pakko vähän kiristää tahtia, muuten olisin jäänyt rinnalle juoksemaan. Ja se on häiritsevää, ainakin se häiritsi minua. Toisaalta minä sentään ohitin kävelijät, eikä toisinpäin :) Itse asiassa tsekkasin Juoksija-lehden (joka jostain syystä on tullut postilaatikkoomme) juoksukalenterista sopivan juoksutapahtuman, jonne olisin mennyt, jos se olisi järjestetty, mutta ilmeisesti oli käynyt sekaannus, eikä Tulppaanijuoksua tänä vuonna juostukaan. Ainakaan järjestäjän eli Maarian Mahdin sivuilla ei ollut mitään mainintaa juoksusta, mainittiin vaan siivoustalkoot toukokuussa, joten enpä sitten lähtenyt ajamaan Maariaan.

Koiran kanssa kävin ulkona päivittäin useaan otteeseen, ja useimmiten käymme lenkillä läheisessä metsässä. Tässä haluan esitellä uuden ostokseni: juoksuhihna. Voisi tietysti kuvitella, että mikä tahansa pyykkinaru ajaisi saman asian, mutta ei se niin helppoa ole. Moni asia tässä maailmassa on helpompaa kun on kunnon välineet. Varsinaista juoksuvyötä en ostanut, koska a) sitä ei ollut kaupassa ja b) myyjä sanoi, että pienen koiran kanssa riittää pelkkä hihna. Ja oikeassa oli. Hihnassa on pikalukko, mikä helpottaa käyttöä, ja toisaalta hihnan loppu- tai alkupää on joustava, joten jos koira pysähtyy ja ihminen jatkaa juoksuaan, ei pysähdys ole ihan niin äkillinen. Ensimmäisellä kerralla Pontus ei tykännyt hihnasta ollenkaan, pakko oli näykkiä hihnaa, mitä hän (ööh, hän? no, olkoon) ei muuten tee, mutta tokalla kerralla sujui jo paremmin, ja kohta ollaan ihan tekijöitä.


Lenkillä, toistaiseksi olemme "juosseet" enintään vajaat kaksi kilometriä.
Vyötärön ympäri kiinnitetyssä juoksuhihnassa on se etu, ettei tarvitse pitää hihnaa kädessä. Juoksuhihnan kanssa Pontuksella on valjaat, niin ei mahdollinen äkkipysähdys tunnu niskassa.

 
Metsästä löytyy muitakin purkkeja geokätköjen lisäksi. Vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkivuosihankkeeseen sisältyneestä kätkösuunnistusradasta olen löytänyt vain tämän purkin, mutta kätköjä pitäisi olla 19. Täytyykin hakea kartta kirjastosta, ehkä niitä on vielä muitakin tallella.

Kulttuurikuntoilua eli tarina pussailukivestä
Sama metsä, eri vuodenaika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti