torstai 19. maaliskuuta 2015

Treenipäiväkirja, osa 1: juoksukoulussa

Tänään alkoi juoksukoulu. Ensimmäisellä tunnilla opettajamme Saija Huhtiniemi kehotti meitä kiinnittämään huomiota ryhtiin, hartioihin, pään asentoon, käsiin, katseeseen ja lantioon. Kaiken tämän huomion kiinnittämisen jälkeen tuli kieltämättä sellainen olo, että kohta lennän naamalleni miettiessäni, onko lantio ylhäällä vai alhaalla, hartiat rentoina, katse kohdistettu horisonttiin. Aloitus oli kevyt, juoksimme minuutin hitaasti ja perään kävelimme minuutin reippaasti, vauhdin tuli pysyä suurin piirtein samana. Saija kysyi ensi alkuun osallistujien lähtötasoa ja ilmoitin tasokseni 10 km suhteellisen kevyesti ilman aikatavoitetta. Joukossa on myös niitä, jotka sanoivat, etteivät jaksa juosta kilometriäkään. Kyllä me kaikki samaan juoksukouluun sovimme, tunnilla käydään läpi tekniikkaa. Jos juostaisiin yhteisiä lenkkejä, täytyisi olla hieman tasaisemmat ryhmät. Enkä tiedä, kuinka kevyesti kymppi kulkisi näin talven jälkeen.

Juoksukoulua on 10 kertaa ja se kestää aina tunnin kerrallaan. Ja koska koulua on vaan tunti viikossa, täytyy tehdä läksyjä. Ekalla kerralla saimme läksyksi tunnin lenkin juosten ja/tai kävellen niin, että koko ajan tuntuu hyvältä. Hikarit saavat juosta toisenkin lenkin. Katsotaan, ehdinkö ensimmäisellekään... Iloa juoksemiseen, vaikutti olevan opettajamme motto: ei tekosyitä sille, ettei jaksa mennä lenkille, sopivissa vaatteissa sääkään ei useimmiten ole esteenä, mutta lenkin on tunnuttava hyvältä, hampaat irvessä ei aloittelevan kuntoilijan tarvitse vetää lenkkiä. Mikä siinä onkaan, että joskus tuntuu melkein luovuttamiselta, jos välillä "joutuu" kävelemään? Yleensä pidän vauhdin niin hitaana, että pystyn juoksemaan koko lenkin. Toisaalta olen ajatellut, ettei intervallitreenejäni erota ihmissilmällä, en osaa/jaksa spurtata, vaan hölkytän rauhallista vauhtiani, vaikka mukamas välillä yritän juosta nopsaan ja välillä taas hitaammin.

Juoksukoulun järjestää Turun Jyry. 

Uudet lenkkarit, taidan olla kolmen raidan tallin tyttöjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti